Olen lukenut joitakin Henning Mankellin Wallander-kirjoja. Ne on hyviä! Olen Kurt Wallanderin fani! Hän on humaani, älykäs ja tarpeeksi särmikäskin hahmo ollakseen mielenkiintoinen.
Nyt löytyi kirjastosta aikaisemmin julkaisematon pienoisromaani "Haudattu". Se on sekä uusi, että vanha tarina Kurt Wallanderista, nimittäin se on julkaistu alunperin hollanniksi vuonna 2004, ja vuonna 2013 se vihdoin sekä ruotsinnettiin että suomennettiin. Tarina sijoittuu ajallisesti ennen "Rauhatonta miestä", joka päättää Wallanderista kertovan sarjan. Mankellin mukaan tätä enempää kertomuksia Wallanderista ei ole.
"Haudattu" on hyvä kirja, se tempaisee mukaansa, enkä ihmettele yhtään, että Mankell on niin suosittu kotimaassaan kuin muuallakin.
Tätä ennen olen lukenut Wallander-sarjasta esimerkiksi:
- Kasvoton kuolema
- Riian verikoirat
- Hymyilevä mies
Kiva bonus kirjan lopussa oli Mankellin oma kertomus siitä, miten Kurt Wallander -hahmo syntyi. Nimen hän poimi esimerkiksi puhelinluettelosta, ensin löytyi tavallinen ja lyhyt etunimi Kurt, ja sitten siihen sopiva pitempi sukunimi, joka lopulta löytyi W-kirjaimen kohdalta. Ja kun piti keksiä Wallanderille kansantauti, niin hän kysyi lääkäriystävältään, että mikä se olisi, niin ehdottomasti kuulemma diabetes. Niin meillä on siis tavallinen ja samaistuttavissa oleva sankari, jolla on tavallinen nimi ja tavallinen kansantauti. Lisäksi hahmo muuttuu koko ajan kirjojen mukana, hän vanhenee jne.
Mankell kirjoittaa osuvasti, että taiteen maailmassa syntyy ystävyyssuhteita, ja että yksi taiteen tehtävistä on luoda ihmisille matkakumppaneita. Minusta se on hienosti sanottu! Se on yksi hyvä syy lukea Wallander-sarjoja. Että Etelä-Ruotsissa on sellainen matkakumppani, joka on oikeudenmukainen, humaani, älykäs ja yksinäinen.
Onneksi minulla on vielä muutama Wallander-kirja lukematta, esimerkiksi Valkoinen naarasleijona. Matka jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti