torstai 19. joulukuuta 2013

Kjell Westö: Kangastus 38

Taas on Westö kirjoittanut hyvän kirjan, eli tämän uusimman teoksensa Kangastus 38.

Kirjahan oli myös tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaana, mutta voiton veikin Riikka Pelo kirjallaan Jokapäiväinen elämämme. (Sitä en ole vielä lukenut, mutta lukulistallani se on.)

Mutta onhan Westö jo saanut yhden Finlandia-palkinnon, teoksestaan Missä kuljimme kerran. Se oli todella, todella hieno kirja, palkintonsa arvoinen. Tämä uusin Kangastus 38 ei yllä samaan kuin Missä kuljimme kerran. Mutta hyvä kirja se on kuitenkin, todella mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus.

Taas kerran Westö kuvaa fantastisesti ja elävästi menneen ajan Helsinkiä. Yksityiskohdissa Westö on todella tarkka. Tätä romaania voi myös lukea kuin dekkaria, salaisuus paljastuu pikku hiljaa, kuin sipulia kuorisi.

Uusi, tuleva sota jo kangastelee horisontissa ja vanha sota vielä kummittelee ihmisten mielissä. Fasismia ihaillaan ja kammotaan, ihmisestä riippuen.

Päähenkilö on mielenkiintoinen persoona, ja ihmisten tunne-elämää ja sielunliikkeitä kuvatessaan Westö on vahvoilla. Kaikki henkilöt kirjassa ovat uskottavia ja todellisen oloisia. Jokainen henkilö on myös ristiriitainen, mikä tietenkin lisää mielenkiintoa persoonaa kohtaan.

Mietin sitä, että onko päähenkilö Matilda skitsofreenikko, kun hänen päänsisässään on kaksi muutakin henkilöä, ja varsinkin, kun hän ei pelkästään kuule niiden puhetta, vaan näkee yhden persoonistaan esimerkiksi seisomassa vieressään ja tekemässä jotain. Sehän olisi ehkä mielen pakokeino hänen kovia kokemuksiaan vastaan? Toisaalta, muuten Matilda on todella järkevä ja pystyvä, niin en tiedä, oliko tarkoitus kuvata häntä skitsofreeniseksi, mutta sellainen ajatus minulle syntyi. Toisaalta voihan ihmisellä olla monta roolia: työminä, kotiminä, ystäväminä.

Seuraavassa tulee juonipaljastus, joten älä lue pidemmälle, jos et vielä ole lukenut tätä kirjaa:

"Hyvän" asianajaja Thunen "ystävä" Robi Lindemark on todellinen konna, monessakin mielessä! Ajattelin jo kirjan alussa, että "syyllinen" on hän, mutta sitten kirjailija vei ajatukset toiseen henkilöön. Lopussa, kun tarinan roisto paljastui, niin syntyi ajatus, että oliko Robi Lindemarkilla jotain hampaankolossa "ystävällensä" Thunelle, koska hän ei pelkästään vienyt tämän vaimoa, vaan piti vielä vietellä hänen konttoristinsa, siis kaikki Thunelle läheiset ihmiset. Konttoristia (eli Matildaa) kuvatiin niin, että hän "ei ollut mikään kaunotar", ja silti Lindemark alkoi heti häntä hakkailemaan, kun Thune esitteli hänet Matildalle, vaikka hän oli jo iskenyt Thunen kauniin vaimon ja heidän piti olla onnellisia ja rakastuneita yhdessä.

Varsinkin nuoruudessaan Lindemark oli tehnyt kauhean teon, ja yritin miettiä, miten se, mitä hän nuorena oli tehnyt, liittyisi siihen, mitä hän teki ystävälleen, siis nämä kahden naisen viettelyt Thunelta. Aluksi annettiin ymmärtää, että hän vain rakastui palavasti ystävänsä vaimoon, mutta kirjaan loppuun luettuani epäilen sitä, ja kyseessä oli mielestäni sen sijaan jotain muuta, eli tahallista ilkeyttä ja halua tehdä pahaa.

Kirjan loppuratkaisu oli minusta niin väärin mukavaa ja oikeudenmukaista asianajaja Thunea kohtaan, hänelle jää koko jutusta ihan väärä käsitys. Siksi toivoisinkin tälle kirjalle jatkoa, jossa kerrottaisiin, miten Thunelle käy, ottaako hän menneisyydestä selvää ja selvittääkö hän, mitä ja miksi tapahtui kuten tapahtui.