sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Haudankaivajan tytär

Juuri kirjoitin Joyce Carol Oatesista.

Luin noin 1-2 vuotta sitten hänen romaaninsa "Haudankaivajan tytär". Todella hyvä romaani, ja aika hyytävä juttu. Ei pysty laskemaan käsistään. Älykäs ja koskettava kirja.

Suosittelen!

Blondi

Tunnustaudun heti alkuun sekä näyttelijä Marilyn Monroen että kirjailija Joyce Carol Oatesin ihailijaksi. Luin siis innoissani Oatesin kirjan Marilynistä. Hieno kirja! Aihe on upea, teksti soljuu mielettömän hienosti, suoranaista kielellistä ilotulitusta. Kirja imee mukaansa, vaikka onkin melkoisen synkkä.

"Blondi" on jäänyt mietityttämään minua pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. En ole halunnut tarttua uuteen kirjaan heti perään, vaikka kesälomalla nyt olenkin, koska tämä kirja pyörii vielä niin paljon mielessäni.

Teos on henkisesti aika raskasta luettavaa. Marilynin tehtävä oli lähinnä tuottaa rutkasti rahaa studion (mies)johtajille - ja muillekin miehille. Marilyn kärsii sekä fyysisesti että psyykkisesti, miehet käyttävät häntä sumeilematta hyväkseen kaikin mahdollisin tavoin. Huumeita, lääkkeitä sekä alkoholia kuluu. Lapsuus oli rankka, tähteys vielä rankempaa. Arvostusta ei tule (ihailua kylläkin) ja yleisesti 40-, 50- ja vielä  60-luvullakin naisen osa oli lähinnä miellyttää miestä. 

Koko Marilynin elämä tuntui olevan yhtä tragediaa. Mutta silti! Mikä mielettömän hieno näyttelijä ja varmasti valkokankaan kaikkien aikojen valovoimaisin tähti!

"Blondin" miessuhteet ovat onnettomia ja menevät pieleen koko ajan. Näin Oates kuvaa kirjassaan Marilynin kuuluisaa "Happy Birthday Mr. President" laulua vuoden 1962 Madison Square Gardenin hyväntekeväisyysjuhlissa, ja oletettua suhdetta JFK:n kanssa:

"Kun Presidentti tähyili viettelevästi kujertavaa Marilyn Monroeta, joku hänen kavereistaan tönäisi häntä kylkeen ja sanoi: Toivottavasti se nussii paremmin kuin laulaa, vai mitä Pressa, ja nokkela Pressa sanoi sikariaan pureskellen: Ei, mutta kun sitä nussii, ei tarvitse kuunnella laulua, ja koko aitio räjähti nauruun."

Kirja on fiktiota, mutta useimmat faktat pitävät kuitenkin paikkansa. "Tätä lähemmäksi naisikonia ei voi päästä", kirjoitti Kaleva arvostelussaan.

Esimerkki kirjan kielellisestä ilotulituksesta, kappaleesta Jumalattaren Papit:
"He toimivat United Pressin ja American Pressin alaisuudessa. Heidän tehtävänään oli uupumatta levittää sanaa. Pelmuttaa lakanoita ja lietsoa tulta. He kulkivat etujoukoissa ruiskuttamassa bensiiniä pensaikkoon, ruokkimassa roihua. He suitsuttivat, hehkuttivat ja löivät rumpua. He puhalsivat torvea, trumpettia ja tuubaa linnakkeidensa suojasta. He kilisyttivät kulkusia ja soittivat hälytyskelloja. Yhdessä ja erikseen, kuorossa ja solisteina, he julistivat, valistivat, kannustivat ja ennustivat. He hoilasivat ja hihkuivat. He oheistivat ja paljastivat. He kiittivät, moittivat, pönkittivät ja panivat kiertämään. He olivat sanoja syökseviä tulivuoria. He olivat sanoihin hukuttavia hyökyaaltoja. He sieppasivat, syöttivät, tutkivat ja hutkivat. He nostivat valokeilaan. He suuntasivat parrasvaloihin. He mainostivat ja markkinoivat. He puffasivat, bluffasivat, toitottivat, pärisyttivät, tuulettivat ja luulettivat. He levittivät huhuja ja kumosivat niitä. "Tähdenlennon" kaltaisen nousun, "traagisen" maahansyöksyn. He olivat tähtitieteilijöitä tutkimassa taivaankappaleiden kiertoratoja. Väsymättä he kiikaroivat yötaivasta. He olivat läsnä kun tähti synytyi, ja he olivat läsnä kun se sammui. He ihastelivat lihaa ja näykkivät luita. Ahneesti he nuolivat kaunista ihoa ja imivät herkullista ydintä. Julistivat viisikymmentäluvulla kissan kokoisin kirjaimin: 
MARILYN MONROE MARILYN MONROE MARILYN MONROE."