lauantai 14. tammikuuta 2012

Kirjasta leffaksi, osa 2

Kehuin aiemmin tässä blogissa Kjell Westön kirjan Missä kuljimme kerran maasta taivaisiin. Siitä tehtiin kuusiosainen tv-sarja ja elokuva. Ne on ohjannut Peter Lindholm.

Näin sarjan tv:stä joulun aikoihin.

Jos en olisi lukenut kirjaa ennen tv-sarjan näkemistä, niin olisi voinut jäädä lukematta, jos kiinnostuksen olisi pitänyt herätä tästä sarjasta. Mielestäni se ei ollut kovinkaan hääppöinen, jos ei nyt huono kuitenkaan. Tv-sarja seurasi kirjan tapahtumia tarkasti. Puvustus ja miljöö olivat myös hienoja. Mutta henkilöt jäivät todella ohuiksi. Jos en olisi tuntenut henkilöiden taustaa, luonteita ja tapahtumia tarkemmin, niin olisin vähän ihmetellyt, että miksi nyt noin tapahtui, miksi henkilö reagoi noin yms.

Mielestäni 6-osaiseen sarjaan (6 x 50 min ilman mainoksia) olisi pitänyt pystyä tekemään syvempi kuvaus roolihenkilöistä ja tapahtumista, tai sitten ottaa kokonaan toisenlainen, elokuvamaisempi näkemys.

No jos nyt tuntuu siltä, että mä hakun tämän tv-sarjan ihan lyttyyn, niin ei nyt sentään. Olen mä paljon huonompiakin leffoja ja telkkarisarjoja nähnyt. Mutta odotukset olivat todella korkealla, kun itse kirja oli niin hieno.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Runoista

En olekaan vielä kirjoittanut tänne runoista. Yksi suosikeistani on Lauri Viita. Isä luki hänen runojaan mulle jo ihan pienenä. Mä osasin niitä ulkoa jo alle 10-vuotiaana, itse asiassa jo ekaluokkalaisena. Ja muistanhan mä ne vieläkin aika hyvin.

Tässä yksi hieno esimerkki Viidalta: (tämä on Betonimylläristä)

"Kerran alla meren painon
kuolintuska helmisimpun
hiersi kiveen sädekimpun.
Korvakoru nyt se vain on."

Suosikkirunoilijoitani:
  • Lauri Viita
  • Eino Leino
  • Kaarlo Sarkia
  • Arto Melleri
  • William Shakespeare
  • Dorothy Parker
Mitkä ovat sinun suosikkirunojasi tai -runoilijoita?

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Missä kuljimme kerran

Luin vastikään Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Se on todella erinomaninen romaani ja uusi lisä "Elämää suurempiin kirjoihin" -listalleni. Tämä kirja on julkaistu jo v. 2006, mutta luin sen vasta nyt. Sehän sai Finlandia-palkinnonkin, joka on kyllä mielestäni aina tae laadusta. mutta en vain tainnut ehtiä lukemaan sitä aiemmin.

En voi olla vertaamatta Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaania tähän Westön kirjaan. Osittainhan he kirjoittavat samasta historiallisesta tapahtumasta: Suomen itsenäistymisestä ja sisällisssodasta. Linnalla on toki pidempi aikajänne kirjasssan, ja näkökulma on hieman erilainen: Linnalla pääosaa näyttelevät torpparit ja välillä vain vieraillaan herraskartanoissa. Lisäksi tapahtumat ovat maaseudulla. Westöllä pääosassa ovat yläluokkalaiset ruotsinkieliset ja välillä käväistään työväenluokan kurjissa asunnoissa, ja tapahtumapaikka on pääasiassa Helsinki. Väittäisin, että Westö on tästä kirjastaan aika paljonkin velkaa Linnalle.  Mutta ei se tätä kirjaa huononna! Kukapa suomalainen kirjailija ei olisi velkaa Linnalle, vähän samaan tapaan kuin kaikki pop- ja rockbändit ovat velkaa Beatlesille.

Musta oli ihanaa lukea Helsingin, oman kotikaupunkini, historiasta ja kehittymisestä. Se oli tosi vahvasti läsnä tässä kirjassa. Westö on tehnyt mielettömän työn kaivaessaan esiin kaikkia historiallisia faktoja. Ja hän on todella hyvä kuvatessaan paikkoja ja kaupungin kehittymistä. Silti koin Linnan kirjan jotenkin läheisemmäksi kuin "Missä kuljimme kerran". Linnan ihmiskuvaus on vielä vahvempaa kuin Westön. "Pohjantähteä" lukiessani itkin ja nauroin monta kertaa ääneen, tätä kirjaa lukiessani en itkenyt.

"Missä kuljimme kerran" on syvällinen, viisas, sisältää tarkkaa ihmiskuvausta ja suoranaisia aforismeja. Kirja on jotenkin ihmeen lumoava otteessaan pitävä. Tässä pari erinomaista otetta tekstistä:

"Siihen Eccu vastasi hermostuneesti että rumia ihmisiä ei ollut olemassakaan, jokaiselle ihmiselle oli katse joka odotti siellä jossain, hyväksyvä katse, ihaileva ja rakastava katse, kaikki olivat kauniita jonkun silmissä, mutta armoton totuus oli että monet joutuvat kulkemaan koko elämänsä ilman että tuo hellä ja vahvistava katse sattui kohdalle, tämä ei ehkä ollut julmin mutta silti suuri epäkohta elämässä." (Eccu Micki Moreliukselle ateljeessaan.)

"Nitalla oli kykyä voittaa vaikeudet ja mennä eteenpäin antautumatta pohjasurulle joka väijyy jokaisen ihmisen sisimmässä. Se ei ollut syvällinen tapa elää, ja kuka pässinpää tahansa ymmärsi että siihen sisältyi moraalisia sudenkuoppia. Mutta se tarjosi helppoutta ja turvaa sille joka ei ollut vahvatekoinen. Eräs asia oli näet varma: Yksikään ihminen ei säästynyt tragedioilta ja takaiskuilta, kukaan ei voinut väistää sitä että kaikki muutti muotoaan, kuoli ja katosi. Elävät olennot, ystävyydet, rakkaudet, kaupungit, haaveet, kaikki tämä ja kaikki muukin oli epävakaista, vain loppu oli pysyvä ja väistämätön." (Jalin huoli Eccusta.)

"Missä kuljimme kerran" oli eka kirja Westöltä, jonka luin. Sen innostamana tartuin nyt toiseen, vähän uudempaan kirjaan "Älä käy yöhön yksin". On muuten todella hyvä kirja sekin. Olen nyt jo sen loppusuoralla, mutta ei se ihan ole "Missä kuljimme kerran" veroinen.