keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika




Lapsi katoaa tuntemattoman matkaan metrotunnelissa, ja siitä alkaa tämä dekkari. Luvassa paljon yllätyksiä!

"Varjopoika" on kirjailijan trilleridebyytti, ja ymmärtääkseni tälle tulee jatkoa. Tulemme siis lukemaan vastedeskin, miten Danny Katz ratkaisee rikoksia.


Carl-Johan Vallgren on saanut myös edellisestä romaanistaan arvostetun August-palkinnon, ja tämä uusi ”Varjopoika” on noussut kansainväliseksi menestykseksi.

Yksi juttu minua ärsyttää: Miksi aina rikolliset tunnustavat tekemänsä rikokset perin pohjin uhrille, juuri kun ovat tappamassa uhria? Ja sitten tietysti rosvo itse kuolee, ja näin näppärästi rikos ja mysteeri ratkeaa. Se on niin kulunut keino! Eikö joku voisi keksiä, millä muulla tavalla rikos/mysteeri ratkeaisi. Ainakin jos minä olisin konna, joka on juuri tappamassa uhria, niin en varmaankaan jäisi siihen jaarittelemaan ja tunnustamaan hänelle myös entisiä rikoksiani. Ei, varmaan vain hoitaisin homman tehokkaasti loppuun ja liukenisin paikalta äkkiä. Yritetäänkö tällä tavalla korostaa sitä, miten narsistisia nämä rikolliset ovat, kun haluavat vielä leuhkia teoillaan juuri ennen tappamista?

Muuten kyllä nautin tästä lukukokemuksesta.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Chufo Llorens: Annan sinulle maan



Paksu, yli 800-sivuinen  Chufo Llorensin historiallinen romaani Annan sinulle maan, kertoo 1050-luvun Barcelonasta. Kirja kuvaa tarkasti kaupunkia, joka vielä tuolloin sulkeutui muuriensa sisään, mutta oli voimakkaassa kasvussa.

Olen täällä Lukijan blogissani jo aiemmin kirjoittanut, että rakastan historiallisia ja paksuja romaaneja. No tässä sinulle yksi sellainen teos. :)

Ymmärtääkseni tämän tarinan historialliset taustat ja muut faktat pitävät paikkansa, mutta kirjailija on tietenkin elävöittänyt tarinaa myös henkilöhahmoilla, joita ei oikeasti ole ollut olemassa.

Kirjassa on hovin juonittelua, toimintaa, rakkaustarina ja intohimoa. Vetävän tarinan lisäksi mielenkiintoa lisää väkevä kerronta ja historialliset tosiseikat.

Ainoastaan kirjan loppu (ei tule juonipaljastusta!) oli mielestäni kirjan huonoin kohta, koska se oli liian imelä minun makuuni.

Sofi Oksanen: Norma



Tässä tulee lyhyt mutta napakka arvio: 

"Norma" on selvästi väliteos tekijältään. Ihan kivaa luettavaa kumminkin. Ehkä vähän outo, eikä välttämättä sellaisella kivalla kutkuttavalla tavalla. Ei innosta minua isompaan pohdintaan, vaikka ei toki mikään huono kirja ole. 

"Norma" on saanut hyviä arvosteluja, eli tämä on vain minun mielipiteeni yksittäisenä lukijana, en siis halua dissata, koska olen kuitenkin Oksasen fani, ja varmasti moni muu tätäkin kirjaa ylistää.

Jos tykkää Oksasen kirjoista, kuten minä, niin kannattaa tämäkin lukea. ”Norma” ei liity mitenkään Oksasen Viro-sarjaan – ne ovat mielestäni olleet aivan järisyttäviä lukukokemuksia.