perjantai 10. elokuuta 2012

Michael Cunningham on ihana!

Luin tänä kesänä, heinä- elokuussa, Cunninghamin kaksi kirjaa peräkanaa. Ensiksi luin "Samaa sukua", sitten sen perään luin hänen uusimman suomennetun romaaninsa "Illan tullen".

Luin tuon "Samaa sukua" jo 12 vuotta sitten (vuonna 2000) englanniksi "Flesh and Blood". Se suomennettiin vasta joskus vuonna 2003. Kun lainasin kirjastosta tän kirjan, niin multa meni hetki tajuta, että olen jo lukenut sen englanniksi aiemmin (se on itse asiassa mulla omassa kirjahyllyssä). Mielettömän hieno kirja! Sellainen "vanhanajan romaani", pitkälle aikavälille sijoittuva sukuromaani. Olipa kiva taas lukea se, ja hieno suomennos. Lisäksi se on muhkean pitkä romaani.

Sen sijaan tuo "Illan tullen" -kirjan lukeminen alkoi vähän takkuisesti. Aloitin sen lukemisen jo kesäkuussa parikin kertaa, mutta se ei oikeen sytyttänyt. En tiedä miksi. Jotenkin se vaan tökki silloin. Mutta sitten, kun niin hurmaannuin (taas kerran) "Samaa sukua" -kirjasta, niin aloitin kolmannen kerran "Illan tullen". Voi että sekin on hyvä kirja! Ihastuin suunnattomasti, ja ei voi kuin todeta, miten valtavan hieno kirjailija Cunningham on!

Cunninghamin kieli ensinnäkin on kuin runoutta. Sitten tämä New Yorkilainen taidemaailma, johon tämä Illan tullen sijoittuu, niin vaikka se tuntuukin ensin kaukaiselta omaan elämään nähden, niin se osoitttautuu älyttömän mielenkiintoiseksi ja hyvin kuvatuksi maailmaksi. Näin kaiken elävänä silmissäni; galleriat, taideteokset, taiteilijat, rikkaat taiteen ostajat, cocktail.-tilaisuudet, ruuhkaiset New Yorkin kadut.

Niin, ja aiemmin olen jo maininnut tässä blogissa, että "The Hours" on mulle äärettömän tärkeä kirja.
Michael Cunningham on ihana!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ei kiitos!

Ahmaisin just välipalaksi Anna-Leena Härkösen romaanin Ei kiitos.
Siinäpä makoisa pala! Taitavasti tehty kirja.

Härkönen osaa kirjoittaa. Juonenkuljetus menee hyvin eteenpäin, ja pitkän avioliiton kipupisteet tulevat terävällä tavalla esiin.

Tabuhan menee niin, että mies vonkaa ja nainen pihtaa. Vaan totuus voi olla tarua (tai tabua) ihmeellisempää. Tässä romaanissa on vaihteeksi niin, että vaimo vonkaa ja haluaa seksiä ja mies pihtaa. Lisäksi käsitellään vanhempi nainen - nuori mies -asetelmaa.

Kirja on mielestäni aika humoristinen, vaikka parisuhteen kiemuroita käsitteleekin. Tykkäsin tästä kovasti.

Tämän lisäksi olen joskus sata vuotta sitten lukenut Härkösen "Häräntappoaseen". "Akvaariorakkauden" olen myös lukenut (ja nähnyt sen leffanakin). On sanottava, että Härkönen on kehittynyt kovasti sitten nuoruusvuosiensa. Pitäisiköhän lukea jotain muutakin häneltä?