perjantai 30. syyskuuta 2011

Ne Elämää Suuremmat Kirjat

Hei taas!
Viime blogissa lupasin kirjoittaa minulle henkilökohtaisesti tärkeimmistä kirjoista ja kirjailijoista. 
Tässä niistä lista (ei ehkä tärkeysjärjestyksessä kuitenkaan):

          Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
          Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus
-           Halldór Laxnessin Salka Valka

-           Emily Bronten Humiseva harju
-           John Steinbeckin Vihan hedelmät ja Torstai on toivoa täynnä
-           Michael Cunninghamin Tunnit
          Kerstin Ekmanin nk. ”Sudentaljatrilogia”
-          John Irvingin Oman elämänsä sankari.

Yllämainitut kirjat ovat minulle tärkeitä, koska ne kertovat elämästä aivan omanlaisella tavallaan, ja perustavanlaatuisista kysymyksistä kuten hyvästä ja pahasta, vihasta ja rakkaudesta, intohimosta – sekä sanoisinko pimeydestä ja valosta. 

Ne lisäävät ihmisen sisimmän ymmärtämistä ainutlaatuisella tavalla. Myös kieli on minulle erittäin tärkeä, ja erityisesti Waltarin Sinuhessa on valtavan rikasta kieltä.

Ja onhan noita loistavia kirjoja paljon lisääkin. Yllämainitulla "Elämää suurepia kirjoja" -listalla voisi lisäksi olla vielä:

-        Paul Austerin Timbuktu
-          Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan
-          Umberto Econ Ruusun nimi
-          Leo Tolstoin Anna Karenina

Syy, miksi tämä toinen lista ei ole ensimmäisen listan joukossa (ja kyllä se voisi ihan hyvin olla!), on ehkä se, että ensin mainitut kirjat ovat osuneet luettavakseni jossain erityisessä elämänvaiheessa, jossa ne ovat puhutelleet todella paljon.

Olen silloin – toivottavasti! – oppinut jotain tärkeää elämästä ja itsestäni.

Entä ne muut kirjat?

Luen toki muunkinlaisia kuin kaunokirjallisia teoksia, esimerkiksi pidän ruotsalaisista dekkaristeista kuten Stieg Larssonista. Pidän myös sarjakuvista.

Ja hitto, jos ei muuta luettavaa ole käsillä, tavaan vaikka maitopurkin kyljestä, paljonko siinä on kalsiumia, rasvaa, proteiinia ja laktoosia!

Tykkäsin myös yhdestä Giulio Leonin (Giulio Leoni on roomalainen professori, akateemikko ja historiantutkija) kirjasta, Mosaiikkimurhasta. Se kertoo 1300-luvun Firenzestä, murhatutkimuksesta ja Dante Alighierista, joka on juuri nimitetty kaupungin prioriksi. Suosittelen! Hyvä ja kiinnostava lukukokemus!

Tällä hetkellä luen Rakel Liehun Helene-kirjaa. Se kertoo kuvitteellisesti, mutta faktoihin perustuen, taiteilja Helene Schjerfbeckin elämästä. Seuraavassa blogissa kirjoitankin siitä ja millaisia ajatuksia ja tuntemuksia se minussa herättää.

Kaipaan edelleen vinkkejä lukemistasi hyvistä kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista!

tiistai 27. syyskuuta 2011

Ensimmäiset lukumuistot

Hei, olen Pipsa ja avaan uuden blogin. Kirjoitan kirjoista ja lempikirjailijoistani.

Pidän lukemisesta erittäin paljon, se on yksi minun lempiharrastuksistani. Kirjojen maailmaan uppoutuminen on ihanaa!

Tuossa vieressä on kuva minusta ja Pippurista. Pippurilla on tärkeä rooli mun lukuharrastuksessa: se havahduttaa mut aika ajoin takaisin nykyhetkeen kirjojen maailmasta ja vaatii ulkoilutusta. :) Muutenhan mulla voisi mennä koko päivä vaan lukiessa.

Ihania luku- ja kirjastomuistoja


Opin lukemaan jo viisivuotiaana isän sylissä pupukirjaa tavaten.

Heti lukemaan opittuani isä vei minut kirjastoon ekan kerran ja sain ihan oikean kirjastokortin. Kirjastontäti sanoi, etteivät he ennen ole niin nuorelle antaneetkaan kirjastokorttia. Se tuntui hienolta ja jännittävältä. Kirjastosta sai ottaa mukaan monta kirjaa kerrallaan! Ihme juttu. Vahinko vain, että ne piti myös palauttaa.

Ensimmäisen käynnin jälkeen kävinkin – ja käyn yhä edelleen – usein kirjastossa lainaamassa kirjoja. Mutta Helsingin Roihuvuoren kirjasto on minulle edelleen se rakkain kirjasto, ilmeisestikin nostalgisista syistä.

Voin yhä haistaa sen tuoksun nenässäni. Kirjastontädistä tuli minulle lähes ystävä, lempeä ja kiva täti, joka aina suositteli minulle lisää kirjoja. 

Steinbeck ja Waltari


Ollessani kymmenvuotias, jolloin olin (ja olen edelleen) heppahullu, luin paljon hevosaiheisia seikkailukirjoja. Niitä oli fantastista lukea. Kerran kirjastossa käteeni osui kirja nimeltä Punainen poni. Alettuani lukemaan sitä, huomasin, että se oli ihan erilainen kuin ne heppaseikkailukirjat, joita olin siihen asti lukenut. Se oli vaikealukuisempi, mutta kiinnostava.

Isä tuli kotiin, katsoi mitä luin, ja hämmästeli: ”luetko sinä jo Stainpekkiä!” johon minä, että ”Ai mitä? Ei kun tää on Punainen poni”. No, John Steinbeckin kirja se kyllä oli, ja siitä sitten alkoikin minun kaunokirjallinen harrastukseni. Silloin havahduin siihen, että kirjailija kirjan takana on tärkeä henkilö.

Seuraavaksi varhaisteini-iässä tartuinkin jo Mika Waltarin Sinuhe egyptiläiseen, jonka olenkin lukenut elämäni aikana lukuisia kertoja.

Sinuhe on aivan erityinen kirja sen takia, että sen voi lukea niin monella eri tavalla. Noin kolmetoistavuotiaana sitä ekaa kertaa lukiessani minua kiehtoi siinä jännittävä tarina ja juoni. Sittemmin kiinnitin huomiota sen historiallisiin faktoihin ja loistaviin henkilökuvauksiin.

Sinuhea voi lukea myös pelkästään sen hienon kielen takia. Myös sen lähes joka sivulta voi löytää aforismin elämästä, jos niin haluaa.

Seuraavassa postauksessa kirjoitan lisää niistä muista Elämää Suuremmista Kirjoista.

Ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä lukemistasi hyvistä kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista!