tiistai 27. syyskuuta 2011

Ensimmäiset lukumuistot

Hei, olen Pipsa ja avaan uuden blogin. Kirjoitan kirjoista ja lempikirjailijoistani.

Pidän lukemisesta erittäin paljon, se on yksi minun lempiharrastuksistani. Kirjojen maailmaan uppoutuminen on ihanaa!

Tuossa vieressä on kuva minusta ja Pippurista. Pippurilla on tärkeä rooli mun lukuharrastuksessa: se havahduttaa mut aika ajoin takaisin nykyhetkeen kirjojen maailmasta ja vaatii ulkoilutusta. :) Muutenhan mulla voisi mennä koko päivä vaan lukiessa.

Ihania luku- ja kirjastomuistoja


Opin lukemaan jo viisivuotiaana isän sylissä pupukirjaa tavaten.

Heti lukemaan opittuani isä vei minut kirjastoon ekan kerran ja sain ihan oikean kirjastokortin. Kirjastontäti sanoi, etteivät he ennen ole niin nuorelle antaneetkaan kirjastokorttia. Se tuntui hienolta ja jännittävältä. Kirjastosta sai ottaa mukaan monta kirjaa kerrallaan! Ihme juttu. Vahinko vain, että ne piti myös palauttaa.

Ensimmäisen käynnin jälkeen kävinkin – ja käyn yhä edelleen – usein kirjastossa lainaamassa kirjoja. Mutta Helsingin Roihuvuoren kirjasto on minulle edelleen se rakkain kirjasto, ilmeisestikin nostalgisista syistä.

Voin yhä haistaa sen tuoksun nenässäni. Kirjastontädistä tuli minulle lähes ystävä, lempeä ja kiva täti, joka aina suositteli minulle lisää kirjoja. 

Steinbeck ja Waltari


Ollessani kymmenvuotias, jolloin olin (ja olen edelleen) heppahullu, luin paljon hevosaiheisia seikkailukirjoja. Niitä oli fantastista lukea. Kerran kirjastossa käteeni osui kirja nimeltä Punainen poni. Alettuani lukemaan sitä, huomasin, että se oli ihan erilainen kuin ne heppaseikkailukirjat, joita olin siihen asti lukenut. Se oli vaikealukuisempi, mutta kiinnostava.

Isä tuli kotiin, katsoi mitä luin, ja hämmästeli: ”luetko sinä jo Stainpekkiä!” johon minä, että ”Ai mitä? Ei kun tää on Punainen poni”. No, John Steinbeckin kirja se kyllä oli, ja siitä sitten alkoikin minun kaunokirjallinen harrastukseni. Silloin havahduin siihen, että kirjailija kirjan takana on tärkeä henkilö.

Seuraavaksi varhaisteini-iässä tartuinkin jo Mika Waltarin Sinuhe egyptiläiseen, jonka olenkin lukenut elämäni aikana lukuisia kertoja.

Sinuhe on aivan erityinen kirja sen takia, että sen voi lukea niin monella eri tavalla. Noin kolmetoistavuotiaana sitä ekaa kertaa lukiessani minua kiehtoi siinä jännittävä tarina ja juoni. Sittemmin kiinnitin huomiota sen historiallisiin faktoihin ja loistaviin henkilökuvauksiin.

Sinuhea voi lukea myös pelkästään sen hienon kielen takia. Myös sen lähes joka sivulta voi löytää aforismin elämästä, jos niin haluaa.

Seuraavassa postauksessa kirjoitan lisää niistä muista Elämää Suuremmista Kirjoista.

Ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä lukemistasi hyvistä kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista!

4 kommenttia:

  1. Hei Pipsa!
    Kehuskelen usein, miten fyysinen kehittymiseni on perustunut riisimuroihin ja yleissivistykseni Aku Ankkaan.... noh, kyllä tuli luettua Tinttejäkin (mulla on koko sarja). Kirjoista luin koko Enid Blytonin tuotannon. Parhaimpaan lukuikään 7-12 -vuotiaana luin Pekka Lipposen seikkailuja ja veljeni Korkeajännitykset.

    Mutta mikä olisi ollut järisyttävä, upea, uskomaton lukukokemus? En kyllä mitenkään muista. Edelleenkin nautin suuresti Suomen Kuvalehtien 1930-luvun numeroista ja 1950-luvun Kotiliesistä.

    Kenties vavahduttavin kirja, johon olen tutustunut, on Otavan keittokirja: Valtava järkäle, jonka pariin tuon tuostakin palaan.

    Leikki sikseen. Oikeasti luin keväällä 70-luvun klassikon Tamminimen pesänjakajat. Erittäin hyvä kirja, joka kertoo poliitikkojen mentaliteetistä ja maan tavasta hoitaa asioita. Ei ole muuten kovin paljon muuttunut asioiden hoito niistä ajoista ja ehkä eniten siksi, että samat naamat ovat pääosin vieläkin lauteilla!

    Tsemppiä Pipsa!

    VastaaPoista
  2. Hyvä Tiina! Hauska juttu. :)

    Juu kyllä olen minäkin Akkarit, Tintit, Lucky Luket sun muut sarjikset kahlannut läpi, kuten myös Enid Blytoinin koko tuotannon. Hyviä ovat olleet, ja tarpeeseen ovat tulleet! :)

    Mutta tuota poliittista kirjallisuutta en ole yhtään (koskaan) lukenut. Kun mä olen aina rakastanut fiktiota niin paljon!

    Mutta voisi sitäkin lajia joskus koittaa. Kai.

    Terveisin Pipsa

    VastaaPoista
  3. Tiinan tavoin tunnustan Aku Ankalla olleen varsin suuri ja merkittävä rooli lukuharrastukseni kehittymiselle, mutta onneksi vuosien varrella on tullut selattua myös muita teoksia. Yksi vavahduttavimmista lukukokemuksistani tapahtui joitakin vuosia sitten Martin Grayn kirjoittaman "Kaikkien rakkaitteni puolesta" -teoksen parissa. Toisen maailmansodan aikaisista kokemuksista kertova kirja oli hätkähdyttävää luettavaa ja kokonaisuus sellainen, ettei kyyneleiden virtaamiselta ollut mahdollista välttyä. Täysin vilpittömästi voin suositella kirjaa kaikille - paitsi herkkäsieluisimmille lukijoille.

    VastaaPoista
  4. Kiitti vinkistä Mikko! En olekaan lukenut tuota kirjaa. Panen sen heti listalle.

    t. Pipsa

    VastaaPoista