Riikka Pelon kirja Jokapäiväinen elämämme sai Finlandia-palkinnnon vuoden 2013 lopussa. Nykyäänhän sen päättää yksi henkilö, ja tällä kertaa se oli teatterinjohtaja Asko Sarkola.
Hieno kirja tämä on minunkin mielestäni, mutta olen jo lukenut pari muutakin Finlandia-ehdokasta, esimerkiksi Asko Sahlbergin Herodes-kirja olisi minun mielestäni ansainnut palkinnon ennemmin kuin tämä. Mutta kysehän on lukumieltymyksistä aika pitkälle, ja henkilökohtaisesti Herodes vaikutti minuun paljon voimakkaammin, joten olisin sen palkinnut mieluummin, jos itse olisin päättänyt.
Pelon romaanin päähenkilöinä ovat oikeat historialliset henkilöt: venäläinen runoilija Marina Tsvetajeva (1812-1941), ja hänen tyttärensä Ariadna Efron (1912-1975). He muuttivat ensin 1920-luvun alussa Neuvostoliitosta Prahaan, ja sieltä Pariisiin, josta he palasivat Neuvostoliittoon keskelle Stalinin vainoja 1930-luvun loppupuolella.
Kirja on aika pitkä, yli 500 sivua. Luonnehtisin tätä vaativaksi kirjaksi. Teksti oli lukuteknisesti aika raskasta, siinä oli paljon tajunnanvirtaa ja ylipitkiä lauseita, jotka vain jatkuivat ja jatkuivat, väliin tuli runokatkelmia. Raskas oli välillä itse asiakin: Stalinin kidutuskammioita ja työleirejä, raiskaus, ilmiantajia, petturuutta - kehen voi luottaa?
Hyvä vertailukohta on Sofi Oksanen ja hänen Viron Neuvostoliiton-aikaan kuuluvat romaaninsa, koska nehän hieman tuli tästä teoksesta mieleen, sillä nekin käsittelevät neuvostovaltojen mielipuolista sortoa ja yksilön pärjäämistä siinä, niin kyllä minä enemmän pidän Oksasesta ja hänen tyylistään, hän saa tekstillään suorastaan ihokarvat (ja hiukset) nousemaan pystyyn.
Suosittelen lukemaan Jokapäiväisen elämämme, jos raskaahko lukukokemus ei pelota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti