tiistai 22. lokakuuta 2013

Kaiken käsikirja

En olisi saanut elo-syyskuussa lukea kirjoja (kielsin sen itseltäni), koska mun piti tehdä koululle lopputyötä.

Mutta enhän silti voinut olla lukemattakaan, varsinkaan tätä Esko Valtaojan "Kaiken käsikirjaa" - hei eikö kirjalla olekin vähän mahtava nimikin?

Kyllähän tämä kirja kiehtoi, ja oli hyvä lukukokemus, välillä oikein ällistelin ihastuneena. "Oppineisuus, hyveellisyys, onnellisuus" - hyvät teemat ihmiselämälle.

Kappaleessa "Oikea ja väärä" oli paljon hyviä ajatuksia, esimerkiksi maailman epätasa-arvoisuudesta, ja siitä, miten maailma on aina ollut epätasa-arvoinen, mutta sen ei tarvitsisi enää olla. Henkistä ja aineellista hyvinvointia tulisi jakaa, panna hyvä kiertämään. Valtaoja kirjoittaa, että esimerkiksi hänen tai kenen tahansa muunkin tulee maksaa kiitollisuudenvelkaansa takaisin maailmalle, koska hän on "syntynyt kultalusikka suussa". No niinhän me kaikki ollaan (kiitollisuudenvelassa siis), jotka olemme synytyneet sellaiseen maahan, jossa koulunkäynti, terveydenhuolto, ruoka jne ovat itsestäänselvyys.Me emme voi kiittää menestyksestämme ainoastaan itseämme, joten hyvä kiertoon vaan.

Luvun "Oikea ja väärä" lisäksi parhaita, tai ainakin minua kiinnostavimmat luvut olivat "Elämä", "Ihminen" ja "Historia".

PS: Lopputyö on nyt tehty, ja sen jälkeen olenkin lukenut niin paljon kirjoja, että milloin ehdin niistä oikein kirjoittaa?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti