lauantai 24. lokakuuta 2015

Kirjamessut 2015

Vierailin eilen Helsingin kirjamessuilla. Nehän ovat nyt juuri meneillään 22.-25.10.2015.

Oli todella kivaa! Paljon ihmisiä, jopa tungosta, tietenkin, ja kaikenlaista markkinahumumeininkiä.

Esiintyjinä näin Jörn Donnerin ja Sofi Oksasen. Valitettavasti suursuosikkini Asko Sahlberg oli perunut esiintymisensä.

Menin messuilla vähän "psykoosiin" (myyjien mukaan en todellakaan ollut ainoa!) ja ostin monta kirjaa. Kassi painoi kauheesti! Varmaan yli 10 kiloa. Ostin mm. Karen Joy Fowlerin "Olimme ihan suunniltamme" -kirjan.

Tämän vuoden hittituote tuntui olevan aikuisten värityskirjat, ja niiden oheen myydyt puuvärikynät. Minäkin ostin monta sellaista! Esimerkiksi "Leskenlehtiä ja revontulia", ihania luontoaiheita. Niistä saa tehtyä postikortteja, kun ne ovat valmiiksi väritettyjä - tai sitten voisi kaverille lähettää värittämättömän, ja innostaa häntä rentoutumaan hetken värittelyn parissa.

Toinen aika ihana värityskirja, jonka ostin, on "Piirrä oma maailmasi". Siinä on ideoita, jotka inspiroivat piirtämään. Piirrossivu on valmiiksi aloitettu erilaisilla kuvilla, sitten itse saa jatkaa. Siitä tuli mieleeni makea Andy Warhol "Idea Book", jonka ostin kerran New Yorkin modernin taiteen museon kaupasta. Siitä tuli makea mökkipäiväkirja!

Löysin myös todella kauniin ensi vuoden kalenterin. Mielestäni sellainen on kivempi, kuin kännykän kalenteri. Toki sitäkin käytän, mutta se ei ole kaunis, eikä inspiroiva - tosin kätevä.

Tekisi heti mieleni lukea uusia kirjoja ja värittää värityskirjoja. Mutta nyt on liian hieno lauantai-iltapäivä sellaiseen, aurinko paistaa ihanasti. Joten ensin ulos nauttimaan tämän syksyn viimeisistä (?) kauniista päivistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti