sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Johanna Sinisalo ja toinen todellisuus

Tässä syksyn hyvä uutinen: Johanna Sinisalo on julkaissut uuden romaanin "Enkelten verta".

En ole vielä sitä lukenut, mutta aion lukea sen piakkoin. Luin siitä arvioinnit sekä Imagesta että Aamulehdestä. Teos on saanut loistavat arvostelut. Imagen arvostelussa sanotaan, että "Enkelten verta taitaa olla Sinisalon tähänastisista romaaneista hienoin".

Se on aika paljon sanottu, ja panee odotukset korkealle. Sinisalolta olen lukenut kirjat
jotka ovat molemmat todella hyviä kirjoja. Sinisalo yhdistää kirjoissaan mielestäni tosi makeesti scifiä, mystiikkaa, luontokuvausta, luonnon ja ihmisen kamppailua, ihmisen psyykeä ja realismia. Erityisesti "Linnunaivoissa" oli taitavasti kuvattu myös ihmissuhdepeliä.

Kirjasta "Ennen päivänlaskua ei voi" Sinisalo on muuten saanut Finlandia-palkinnon. Se on myös hänen esikoisromaaninsa.

Hänen kirjoissaan on aina läsnä ikään kuin "toinen todellisuus" tämän aistein havaittavan maailman lisäksi. Se kiehtoo minua.

Nyt ei muuta kuin kipin kapin hankkimaan tämä uusin teos!

Jos olet jo lukenut tämän kirjan, niin kommentoi ihmeessä.

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Nyt on jäänyt kirjallisuuden lukeminen vähille, kun yritän itse kirjoittaa kirjaa. Se on historiikki, joka on ollut tekeillä n. puolitoista vuotta.
    Voit arvata, että on mennyt hermo moneen kertaan, kun työ on aina vaan kesken. Mutta en voi syyttää asiasta juuri muita kuin itseäni ja paria muuta tyyppiä...heh-heh.
    Mutta voin paljastaa, että olen aloittanut klassikkokirjan Odysseus (se ajatuksenvirtakirja), Kari Kairamon elämäkerran ja Jake Nymanin Tähtisumua-kirjan. Odotan mielenkiinnolla, milloin pääsen jonkun kirjan lopuun asti!
    Tsemppiä Pipsa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Tiina!
    Vau, ai sä luet James Joycen Odysseusta?

    Mä oon aloittantu sen pari kertaa, mut en koskaan ole päässyt sivua 50-100 pidemmälle. Huh se on niin vaikee kirja. Jos saat sen luettua loppuun, niin kerro mulle!
    t. Pipsa :)

    VastaaPoista
  3. Hei, itse en ole lukenut kuin "Ennen päivänlaskua ei voi" Johanna Sinisalolta. Kirja oli minusta aika moniselitteinen ja ehkä siksi mielenkiintoinen. Suomalaisten kirjojen lukeminen on valitettavasti jäänyt vähän vähemmälle, mutta yritän hankkia tuon käsiini ensi Suomen keikailla!

    VastaaPoista
  4. Heidi, mitä englanninkielisiä kirjoja sä suosittelisit?
    t. Pipsa

    VastaaPoista